On yö jossakin autiolla tunturilla Lapissa. Ympärillämme velloo täydellinen hiljaisuus, jonka katkaisee vain vaatteidemme kahina sekä peiliheijastuskameroidemme laukeamisen aiheuttava räpsähdys. Paukkuva pakkanen kietoo meidät ympärilleen, lämpömittari näyttää miinus 16 astetta – ilman, että tuulen hyytävyyttä on huomioitu. Välillä hyppelemme tai teemme muita voimisteluliikkeitä pitääksemme itsemme lämpiminä. Kameran säätöjä muuttaakseen rukkaset täytyy ottaa pois. Paljaat kädet kipeytyvät tässä talvisessa kylmyydessä. Mitä oikeastaan teemme täällä?
Monet pohjoismaihin matkustavat lienevät jo tunnistaneet itsensä tästä kuvauksesta. Juuri tällä tavalla tai samanlaisesti alkavat monet kertomukset revontulien metsästyksestä. Se on kuitenkin vain osa totuutta.
Joka talvi monet turistit matkustavat napapiirin pohjoispuolella sijaitseville alueille siinä toivossa, että pystyisivät näkemään nämä Aurora borealis ainakin yhden kerran omin silmin. Kuvitelmaa revontulista leimaavat usein kaikkialla yleiset postikorttien aiheet. Intensiiviset värijuovat vihreästä violettiin kiemurtelevat erityisesti järvimaiseman tai vuoriston yläpuolella. Myöskään internetin varausportaaleista tai matkaesitteistä ei juurikaan löydy majoituspaikkaa, joka ei mainostaisi itseään kuvien avulla, joissa mahtavat revontulet loimuavat aivan ulko-oven edessä.
Sen ohella matkaoppaat ovat täynnä yleisiä neuvoja, jotka tulee ottaa huomioon. Niinpä pitäisi etsiä mahdollisimman pimeä paikka, mieluiten kaupungin ulkopuolelta ja kaukana keinotekoisista valonlähteistä. Vapaa näkymä taivaalle pohjoisen suuntaan on myös tärkeä. Erityisen hyvin revontulien tarkkailuun soveltuvia ovat yöt uudenkuun aikaan (sillä muuten kuu voisi loisteellaan jättää kaiken muun statistin rooliin), ja tietysti pitäisi olla kirkas ilma. Koska revontulien ilmaantumista ei voi ennustaa tarkasti, pitäisi olla pukeutunut riittävän lämpimästi, jotta odottelun aikana ei kylmety. Jos spektaakkelin haluaa taltioida valokuviin, tarvitaan statiivia, jotta kuvista ei tule tärähtäneitä pitkän valotusajan takia.
Siinä oli teoria. Todellisuudessa kaikki saattaa kuitenkin mennä aivan eri tavalla.
Aivan ensimmäiset revontuleni näin Rovaniemen keskustassa. Siellä ei ollut niin pimeä eikä lähellekään niin yksinäistä kuin edellä mainituissa postikorteissa. Yhdessä muiden kaikkialta maailmasta tulleiden turistien kanssa seison Kemijoen rannalla ja ihastelin näytelmää. Jos erityisen intensiivisesti sädehtivä revontuli pääsi näkyviin, ihmiset nauroivat ja riemuitsivat. Statiivia minulla ei ollut mukana, joten spontaanisti apuna täytyi käyttää lumesta kasattua muuria, jolloin valokuvista tulikin siihen nähden aivan kelvollisia.
Jokaisella ei ole ensimmäisellä pohjoisen matkallaan yhtä paljon onnea. Joskus revontulet ovat arkoja ja näyttäytyvät vain heikkona vihertävänä huntuna, jota harjaantumattoman silmän on vaikea erottaa pilvistä. Olen jo kuullut mielipiteitä, etteivät revontulet olisi mitenkään erikoisia tai että tyypillisten kuvien on pakko olla jälkeenpäin käsiteltyjä. Tietysti revontulivalokuvat on muokattu jälkikäteen, ja vasta pitkän valotusajan johdosta esiin tulee asioita, joita ei pysty erottamaan paljaalla silmällä. Siitä huolimatta ovat intensiiviset revontulet hyvin lähellä kaikkialle levinneitä otoksia. Lisäksi mikään valokuva ei pysty esittämään sitä, millaista on, kun taivas yläpuolella yllättäen „liekehtii“ kirkkaana kuin olisi päivä tai kun revontulet näyttävät siltä, kuin ne sataisivat alas katsojaansa kohti.
Vuosien aikana olemme jo nähneet kaikenmuotoisia revontulia erilaisissa tilanteissa. Niitä on riittänyt kliseemäisestä tuntureilla vietetystä yksinäisestä yöstä vaaleanpunaisina tanssivien revontulien kera aivan täydelliseen vastakohtaan. Ystävälläni Janalla ja minulla näyttää olevan lahjoja revontulien tarkkailemiseen mahdottomissa paikoissa. Niinpä esimerkiksi vietimme yön leirintäalueella Ruotsin Piitimessä (Piteå). Maalauksellisen ympäristön sijaan sieltä tarjoutui meille näkymä lähistön kerrostaloihin sekä tehtaaseen, eli valoja riitti.
Toisella kerralla kävelimme Norjan Alattiossa rantaa kohti ja päädyimme teollisuusalueelle juuri silloin, kun revontulet yllättivät meidät. Statiivin puuttuessa Janan täytyi improvisoida, mutta ironisesti juuri sillä kerralla syntyivät matkan parhaat revontulivalokuvat. Usein meillä oli onnea, eikä meidän tarvinnut muuta kuin astua majapaikkamme ovesta ulos kyetäksemme arvioimaan senhetkisen tilanteen taivaalla.
Se, joka haluaa päästä vähän helpommalla, voi asentaa puhelimeensa sovelluksen, joka lähettää viestin heti, kun revontulien todennäköisyys on korkea. Sen lisäksi Suomen-matkan aikana voi pysyä ajan tasalla revontulista Suomen Ilmatieteen laitoksen nettisivujen kautta.
On kuitenkin muistettava se tosiasia, että kaikkein huolellisemmat valmistelut sekä parhaimmat olosuhteetkaan eivät aina auta, sillä Aurora borealis on diiva, jonka mielialat vaihtelevat ja joka itse päättää, milloin, missä ja kuinka kauan haluaa näyttäytyä.
©pääkuva: Jana Kloster
Avaruussäätä voi katsoa seuraavista linkeistä:
