Ehkä joku meidän tavoin miettii, onko talvella mahdollista tai suositeltavaa kävellä Saana-tunturin huipulle. Etukäteen ei ollut aivan helppoa löytää asiaan liittyvää tietoa, ei ainakaan saksaksi. Vastattakoon kysymykseen heti: Me pystyimme tekemään kierroksen maaliskuun alussa hyvän sään vallitessa myös ilman erityisiä varusteita eli lumikenkiä tai sauvoja.
1029 metriä korkea ja Skandeihin kuuluva Saana on tunturi Enontekiön Kilpisjärvellä. Koska paikkakunta sijaitsee jo melko korkealla, tarvitsee tunturin huipulle päästäkseen tosin kivuta enää 556 korkeusmetriä. Retkemme lähtöpisteenä oli Kilpisjärven retkeilykeskuksen parkkipaikka. Sieltä seurasimme merkittyä reittiä leirintäalueen läpi. Vaellusreitti kulki aluksi pienen koivumetsän halki. Merkkeinä käytetään puutolppia, joissa on oranssinvärinen kärki, mutta jotka voivat talvella olla kokonaan lumen peitossa. Koska emme kuitenkaan olleet ensimmäiset emmekä ainoat ihmiset matkalla huipulle, ei keppien hautautuminen lumeen ollut ongelma. Meidän piti loppujen lopuksi seurata lumeen tasaiseksi tallattua polkua.
Tovin kuluttua tulimme puurajan kohdalle. Jos tie oli tähän asti ollut vielä melko ongelmaton, tästä lähtien reitti kulki enemmän tai vähemmän jyrkästi ylöspäin. Rinteessä on kyllä portaat, jotka helpottavat nousua, mutta myös ne olivat pientä reitin osaa lukuun ottamatta yli metrin syvyisen lumipeitteen alla piilossa. Niinpä löysimme väylämme ylös osittain seuraten jalanjälkiä, osittain menemällä siitä, mistä meistä tuntui helpoimmalta mennä. Aikaisemmin mainitut puukepit näyttivät meille karkeasti suunnan – sikäli kun ne olivat näkyvissä.
Vaelluksemme aikana sääolosuhteet olivat hyvät. Aurinkoa peittivät vain muutamat huntupilvet, ja lämpötila oli miinus kymmenen astetta, mikä teki raittiissa ilmassa liikkumisesta miellyttävää. Suojaavien puiden puuttuessa olimme tosin alttiina jäiselle vastatuulelle lähes koko nousun ajan. Rinnettä alas pyörinyt lumi muodosti sekavassa valossa mielenkiintoisen kuvan ja sai myös aikaan sen, että mahdolliset aikaisemmat polut pyyhkiytyivät pois näkyvistä eivätkä siten juuri enää olleet erotettavissa.
Emme antaneet sen hidastaa menoamme, sillä tiesimmehän kyllä, mihin oli tarkoitus mennä: aina vain ylöspäin. Se oli toki pieni ponnistus, mutta upea näköala korvasi vaivannäön enemmän kuin hyvin. Vasemmalla puolellamme oli silmänkantamattomiin lumisia huipuja, kun taas oikealla puolellamme näkyi Kilpisjärvi. Välillä kohtasimme muita vaeltajia: Osalla heistä oli varusteinaan lumikengät tai nastat, mutta suurin osa heistä kulki kuitenkin kuten me tavallisissa talvivaelluskengissä. Jopa lapsia ja koiria tuli meitä vastaan.
Lopulta maasto muuttui vähän tasaisemmaksi. Samalla myös tuuli heikkeni. Perillä emme kuitenkaan vielä olleet. Aina välillä luulimme, että kohta olisimme jo huipulla, mutta viimeinen etappi huipulli venyi venymistään. Jätimme jo kaukaa näkyneen lähetinmaston oikealle puolelle taaksemme ja pääsimme vihdoin reilun kahden tunnin ja neljän kilometrin vaelluksen jälkeen metallilaatikon luo. Sen sisällä on huipun kävijäkirja, johon on mahdollista ikuistaa itsensä ja jättää terveisiä. Me olimme tehneet sen! Lisäksi olimme onnekkaita ja saimme nauttia korkeimmasta kohdasta keskenämme ilman muita vierailijoita.
Tuuli puhalsi täällä ylhäällä jälleen voimakkaamin korviin eikä suonut pidempää oleskelua. Pakollisen valokuvasession jälkeen lähdimme sen vuoksi paluumatkalle samaa reittiä; tosin virallisen tien merkit olivat mielestäni paremmin nähtävissä ylhäältä päin, joten seurasimme reittiä melkein koko ajan. Tietysti koko ajan oli oltava valmiina kaatua takamukselleen tai astua väärään paikkaan ja upota säärtä myöten lumeen. Voisin kuvitella tällaisen retken olevan vielä haasteellisempaa silloin, kun on satanut uutta lunta. Tällöin myös lumikengistä olisi kiitollinen. Joka tapauksessa tuulen- ja vedenpitävät vaatteet sekä lämpimät ja pitävät jalkineet ovat ehdottomat.
Alas matka taittui vähän joutuisammin, ja niinpä olimme jo noin puolentoista tunnin kuluttua takaisin parkkipaikalla; nälkäisinä ja väsyneinä mutta tyytyväisinä siitä, että olimme suorittaneet tämän vaelluksen menestyksekkäästi. Tätä voi suositella kaikilla, joilla on tarvittava kunto ja vakaa askellus lumella ja jäällä.
