Janssons frestelse on perinteinen ruotsalainen laatikkoruoka, joka sisältää perunoita ja anjovista. Suomessa se tunnetaan nimellä janssoninkiusaus. Olin kyllä kuullut siitä jo useaan otteeseen, mutta tilaisuutta maistaa sitä ei minulle ollut vielä ehtinyt tarjoutua. Myönnän olleeni aluksi epäileväinen kalasäilykkeen suhteen. Se osoittautui kuitenkin harhaluuloksi, sillä janssoninkiusaus oli todella mieleeni.
Laatikkoa varten kuoritaan 800 g kiinteitä perunoita ja ne leikataan tikuiksi. Kolme keskikokoista sipulia leikataan renkaiksi ja paistetaan reilussa määrässä voita kuultaviksi tai jopa hieman kullanruskeiksi.
Neljä desilitraa kermaa sekoitetaan kulhossa anjovissäilykkeiden nesteen kanssa. Käytimme kaksi 90 gramman purkkia mausteliemeen säilöttyjä anjovisfileitä. On syytä huomioida, että fileiden tulee olla valmistettu kilohailista eikä suolatuista sardellifileistä, joita löytyy saksalaisista marketeista niinikään anjoviksen nimellä.
Seos maustetaan maltillisesti suolalla (kala tuo jo runsaasti suolan makua ruokaan) ja pippurilla. Meidän versiossamme sekoitimme joukkoon vielä puoli nippua pilkottua tilliä. Perinteisten ohjeiden mukaan se ei kylläkään kuulu ruokaan, mutta mielestämme se sopii siihen maultaan erittäin hyvin.
Perunat, sipulit ja anjovis laitetaan kerroksittain voideltuun uunivuokaan; alimman sekä ylimmän kerroksen tulisi olla perunoita. Lopuksi päälle kaadetaan kermaseos. Vuoan yläosaan pitäisi jäädä vielä tarpeeksi tilaa, sillä seos kiehuu uunissa voimakkaasti, eikä kukaan varmasti halua raaputtaa pois ylikiehunutta, pintoihin tarttunutta kermakastiketta.
Lopuksi laatikon päälle ripotellaan kolme ruokalusikallista korppujauhoja ja pinnalle laitetaan muutama voinokare.
Nyt laatikon täytyy paistua noin tunnin ajan uunissa, joka on esilämmitetty 225°C:een (ylä-/alalämpö). Mikäli pinta tummuu liikaa, peitetään vuoka alumiinifoliolla.
Ennen tarjolle asettamista laatikon pinnalle voi vielä ripotella lopun tillin. Joissakin valmistusohjeissa käytetään koristeina myös paloiteltua ruohosipulia tai pilkottua persiljaa.
Tarjoillessamme ruokaa lautasille koettiiin lyhyt kauhunhetki: Janssoninkiusaus vaikutti melko juoksevalta, ja varauduimme jo siihen, että se maistuisi vetiseltä. Ensimmäisen haukkaamisen jälkeen saatoimme kuitenkin heittää hyvästit huolillemme. Se oli kermaisen mausteista, kalan maku ei dominoinut liikaa, ja kokonaisuuden kruunasi lusikallinen puolukkahilloa sekä salaatti – tämä ruokalaji osasi vakuuttaa, joten sitä löytyy ruokapöydästä tulevaisuudessa varmasti useaan otteeseen.
