Viime kesänä koitui tilanne, että Helsingissä järjestetyn konsertin ja Pyhä-Luoston kansallispuistoon suuntautuneen matkan välillä meillä oli yhden päivän oleskelu Vantaalla. Heräsi kysymys, miten voisimme käyttää sen hyödyllisellä tavalla – lentoaseman lähellä sijaitsevan hotellimme lähialue ei kutsunut meitä tutkailemaan sitä. Jo jonkin aikaa sitten olin saanut päähäni, että haluaisin tutustua kaikkiin Suomen kansallispuistoihin, eli miksi emme olisi voineet nyt toimia niin, että lähestyisimme vähän sitä tavoitettamme?
Sipoonkorven kansallispuisto sijaitsee Sipoon, Vantaan ja Helsingin alueilla. Se perustettiin vuonna 2011, ja koska sen pinta-ala on 24 km², se kuuluu maan pienempiin kansallispuistoihin. Matkamme Tikkurilan aseman kautta siihen tapahtui siten, että käytimme muutamia bussilinjoja. Matka asemalta puistoon kesti vielä noin puoli tuntia. Kansallispuistoon suuntaavat linjat löytyvät tästä linkistä.
Kuusijärven pysäkiltä matkamme jatkui jalkaisin. Samannimiseltä järveltä lähtee muutamia reittejä. Saapuakseen kansallispuistoon täytyy siis seurata yhtä niistä järven ympäri. Päätimme, että kävelisimme vasenta rantaa pitkin, jotta voisimme piipahtaa vielä Kuusijärven kahvilassa. Aurinkoinen sää oli kutsunut lukuisia ihmisiä rentoutumaan hiekkarannalla tai uimaan järvessä. Tuoksun ansiosta ei ollut vaikeaa arvata, että savusaunakin kuuluu ulkoilualueen palveluihin.
Noin 20 minuutin kuluttua saavuimme Sipoonkorven sillalle, luontokuvilla koristellulle kävelysillalle, jonka yli pääsee kansallispuistoon. Muun muassa huuhkaja on ikuistettu kaiteeseen. Se ei ole yllätys, onhan se myös kansallispuiston tunnuksessa.
Reitti kulki aluksi muutaman kilometrin havumetsän kautta ja Bisanjärven ohi. Joskus meidän oli päätettävä, halusimmeko kävellä samaa tietä takaisin päästäksemme taas lähtöpisteeseemme vai mennä toisen reitin kautta toiselle bussipysäkille. Toinen vaihtoehto vaikutti meistä mielenkiintoisemmalta. Niinpä vaelsimme Kalkinpolttajanpolkua, joka on 4,8 km pitkä kierros.
Viimeistään nyt hauskuus loppui, koska oli mentävä ylös jyrkkiä portaita. Emme olleet varautuneet siihen, sillä Suomi on sentään monin paikoin aika matala maa. Ensin reitti kulki Kulkkiruukin laavun ohi ja sitten vielä korkeammille kallioille. Kun retkeilijä on saavuttanut Högbergetin näköalapaikan, joka kansallispuiston korkein kohde, näkymä palkitsee tietenkin vaivan.
Alastulon jälkeen löysimme itsemme aivan erilaisesta maisemasta ja kävelimme valoisien koivumetsien läpi.
Emme kulkeneet kierrosta aivan loppuun, vaan käännyimme tieltä lähteäksemme paluumatkalle Kalkkiuunintien bussipysäkiltä. Yhteensä olimme kulkeneet yli 10 km retkemme aikana ja päätimme päivän syöden herkullista päivällistä.
Jos on matkalla pääkaupunkiseudulla ja haluaa retkeillä luonnossa, on hyvä huomioida Sipoonkorven kansallispuisto. Se kannattaa!
