Mämmi

You are currently viewing Mämmi

Pääsiäinen lähestyy, ja alkaa olla aika miettiä, mitä silloin syödään. Miltä kuulostaisi esimerkiksi mämmi? Tämä maltaista ja ruisjauhosta valmistettu eräänlainen vanukas on tyypillinen pääsiäisen makea ruoka Suomessa ja saatavilla siellä jokaisesta marketista. Koska me Saksassa emme ole yhtä suotuisassa tilanteessa, valmistamme mämmimme itse. Se ei ole vaikeaa mutta kestää useita tunteja (kuten muuten monet uunissa valmistettavat suomalaiset ruoat). Internetistä löytyy sekä saksan- että suomenkielisiä mämmireseptejä.

Ruisjauhojen ohella tarvitaan mämmimaltaita, siirappia sekä pomeranssia.

 

Valmistusta varten ruisjauhot ja maltaat sekoitetaan monessa erässä veden kanssa puuromaiseksi, maustetaan siirapilla sekä pomeranssilla ja kiehautetaan. Seos jaetaan lopuksi mataliin vuokiin ja kypsennetään uunissa noin kolmen tunnin ajan.

Ainekset sekoitetaan puuromaiseksi.

 

Paistamista varten seos jaetaan mataliin paistovuokiin.

 

Valmiiksi paistettu mämmi

 

Jäähtymisen jälkeen mämmi on valmista tarjottavaksi esimerkiksi kerman tai vaniljakastikkeen kera. Koostumuksesta ja väristä johtuen yksi ja toinen saattaa olla hieman epäluuloinen. Myönnän itsekin olleeni aluksi varovainen, kun viime vuonna sain ensimmäisen kerran kulhollisen mämmiä nenäni eteen Toisaalta olin jo maistanut niin monia suomalaisia ruokia, että olin luottavainen myös tämän haasteen suhteen. Siispä laitoin lusikkani puuroon, ja sitten ei muuta kuin suuhun.

Mämmiä vaniljakastikkeen kera.

 

Niitä varten, jotka eivät vielä ole päässeet nauttimaan mämmistä, tulee seuraavassa lyhyt kuvaus makuelämyksestä: Mämmi tarttuu vähän kiinni hampaisiin ja kitalakeen, mutta ei tarvitse olla huolissaan; se ei maistu siltä, miltä se näyttää ja on herkullisempaa kuin moni niistä mössöistä, joita olen (vahingossa) valmistanut. Se on maultaan makeahkon mallasmainen, ja maku jopa paranee, kun se on ollut jääkaapissa muutaman päivän. Kannattaa siis valmistaa sitä jo etukäteen, jolloin se on parhaimmillaan pääsiäisenä!

Vastaa