Kaipaan Suomea. Varsinkin koronarajoituksien aikana kaipaan pitkiä kävelyjä ja vaelluksia metsässä. Aivan kuin toiveitani olisi kuultu, koimme vuoden 2021 helmikuun alussa suoranaisen yllätystalven eli paljon lunta ja usean päivän ajan lämpötiloja nollan alapuolella.
Samalla kun täkäläiset liikennelaitokset lopettivat julkisen lähiliikenteen ja ihmiset ponnistelivat, jotta jalkakäytävät olisivat vapaina lumesta, minä pääsin lomatunnelmaan. Kun heräsi aamuisin, katsoi ikkunasta ulos ja näki lunta, se oli melkein liian hienoa ollakseen totta. Ottaen huomioon sen olevan harvinainen tapahtuma, minua ei pitänyt sisällä mikään. Vihdoin minulla oli taas syy penkoa talvivaatteeni esiin!
Lämpimästi pukeutuneena tarvoin siis paksuilla saappaillani Hernen, Bochumin ja Gelsenkirchenin viheralueiden läpi. Ehkä olen vähän hullu, mutta en tunne itseäni koskaan eloisammaksi kuin liikkuessani ulkona luonnossa, kun viileä tuuli puhaltaa minua kohti. Ja kun suljin silmäni ja hengitin raikasta, jäistä ilmaa, minulla oli joskus todella sellainen tunne, että seisoisin taas pohjoisessa…
