Vesissä on eroja – tällä sloganilla eräs virvoitusjuomien valmistaja houkutteli ostajia Suomessa vuosia sitten. Kun nyt paljon myöhemmin ajattelen tätä tv-mainosta ja peilaan sitä omiin kokemukseeni, ajatus vesien ja muiden juomien laadullisista eroista tuntuu suorastaan luonnolliselta.
Suomessa eläessäni olin pienestä pitäen tottunut juomaan vettä suoraan vesihanasta. Kokemäellä juomavesi on käsittääkseni aina ollut erittäin hyvälaatuista, joten ehkä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta asiaa ei koskaan tarvinnut kyseenalaistaa. Perheessäni tosin juotiin aika ajoin myös hiilihapotettua vettä, jota vielä 90-luvulla oli tapana ostaa pienissä pulloissa, joita myytiin koreissa. Nämä ”vissykorit”, joiksi vettä ja siten myös sitä sisältäneitä koreja kutsuttiin, alkoivat vähitellen väistyä kaupoista ja tehdä tilaa suuremmille muovipulloille.
Suomessa vedestä ei perinteisesti ole tehty isoa numeroa. Vesi on luonnollinen asia, koska sitä saadaan hanaa kääntämällä. Turha hienostelu on tarpeetonta. Tietysti vettä voi sekoittaa muihin juomiin, mikä mahdollistaa aivan uusia makuelämyksiä. Lapsena sekoitin veteen mehutiivistettä, joko itse tehtyä tai kaupasta ostettua. Muistan pitäneeni melko vahvasta juomasta, jossa oli siis vähän vettä ja paljon tiivistettä. Miedot litkut eivät ole koskaan olleet mieleeni.
Sitten tuli ensimmäisen Saksan-matkani aika. Elettiin kesä-heinäkuun vaihdetta vuonna 2002. Olen jo kertonut, miten tutustuin Apfelschorle-juomaan, mutta myös veden juominen osoittautui mielenkiintoiseksi kokemukseksi. Kun eräs tuttavani kysyi minulta, mitä haluaisin juoda, ja vastasin haluavani vettä, hän esitti minulle kysymyksen, jonka pyysin toistamaan, sillä en ymmärtänyt, mitä hän halusi kysyä minulta saksaksi vesilasilliseen liittyen. Ymmärsin vain sen, että kysymykseen liittyi kaksi vaihtoehtoa, ”mit oder ohne” eli jonkin kanssa tai ilman. Vähän yllättyneenä vastasin vain ”ohne”, enkä edelleenkään ymmärtänyt, että tuttavani tiedusteli minulta sitä, haluaisinko veteeni mehutiivistiettä vai en.
Seuraavaksi keittiöstä kuului jonkinlaisen koneen jyrinää. Kun se loppui ja lopulta sain lasillisen vettä juotavakseni, maistoin juomaa ja tajusin siinä olevan runsaasti hiilihappoa. Sillä hetkellä minulle valkeni myös se, mitä kysymys oli koskenut ja mitä jyrinä oli. Olin nimittäin jo muutaman päivän ajan ehtinyt tutustua saksalaisen perheen elämään ja pannut merkille muun muassa sen, että vedessä on usein hiilihappoa ja että sitä myydään vielä tällä vuosituhannellakin usein lasipulloissa. Lisäksi olin jo ehkä päässyt maistamaan hiilihapotettua vettä, johon oli lisätty eräänlaista tiivistettä. Nyt minulle kuitenkin vasta valkeni se tosiasia, että kun Saksassa puhutaan vedestä, tarkoitetaan yleensä hiilihapotettua vettä. Suomessa kuten monissa muissakin maissa ”vesi” tarkoittaa hiilihapotonta vettä ja on ”normi”, kun taas hiilihapollinen vesi mainitaan erikseen. Saksassa asia on päinvastoin.
Vesihanasta tulevan juomaveden laatu on Saksassa yleisesti ottaen todella hyvä, joten sitä voi kyllä juoda. Siitä huolimatta sitä juovat vain harvat – en ole vielä tavannut ketään, joka joisi hanavettä vapaaehtoisesti. Itsekään en juo sitä vaan olen siirtynyt hiilihapotettuun, pullotettuun veteen. Tämä muutos tosin lähti liikkeelle jo silloin, kun asuin vielä vanhempieni luona. Nykyään tällainen suuntaus on mielestäni havaittavissa Suomessa myös yleisellä tasolla. Kauppojen vesivalikoima on laajentunut, ja uskallan väittää, että myös hiilihapotettujen juomien – myös hiilihapotetun veden – suosio on lisääntynyt vähitellen. Silti Suomessa ollaan kaukana siitä, miten saksalaiset kuluttajat käyttäytyvät.
Suomalaiset tuntevat ehkä Saksan monet eri olutmerkit, mutta sama pätee kyllä myös vesiin: Merkkitietoisuus on aivan eri luokkaa kuin Suomessa. Melkein joka kaupungilla on oma vesimerkkinsä, joten kuluttajalla on runsaasti valinnan varaa. Tunnen monta ihmistä, jotka ovat jonkin tietyn merkin uskollisia kannattajia. Vesien lähteet on painettu näkyvästi etiketteihin, ja moni kuluttaja Saksassa onkin valmis maksamaan ”oman” suosikkimerkkinsä pullokorista moninkertaisen hinnan verrattuna niin sanottujen halpamerkkien muovipulloihin. Suomalaisesta näkökulmasta epäkäytännölliset ja vanhanaikaiset 0,7 litran lasipullot ovat Saksassa kovaa huutoa juuri niiden keskuudessa, jotka arvostavat laadukasta vettä.
Sama laaduntarkkailu pätee myös muihin juomiin, varsinkin olueen. Ei siis ole yhdentekevää, mitä juo tai miten juo. Jotta laadukkaan veden ja muiden juomien hankkiminen ja kuljettaminen ei muodostuisi ongelmaksi, on Saksassa sellainen käytäntö, että markettien yhteydessä on erillinen Getränkemarkt eli eräänlainen juomaosasto, joka sijaitsee erillään kaupan muista tiloista, yleensä niin, että sieltä on helppo kuljettaa isotkin korit esimerkiksi suoraan autoon. Hyvälaatuisen veden eteen kannattaa siis nähdä vaivaa, vaikka kyllä se vesihanakin on joskus niin kätevä…
