Ollessani lapsena iltapäivisin isovanhempieni luona sain kerran aikani kuluksi idean kirjoittaa pienen tekstin syksystä ja kerätä siihen kuvia aikakauslehdistä. Nyt on tullut aika jatkaa tuota tarinaa.
Ollessani lapsi en erityisemmin pitänyt syksystä. Se sijoittui neljän vuodenajan vertailussani viimeiselle sijalle. Tekstissäni kirjoitin silloin muun muassa, että syksyisin illatkin pimenevät lähes huomaamatta. Kokemäellä lapsuuteni viettäneenä perunanviljelijän pojanpoikana huomasin luonnollisesti mainita myös sen tosiasian, että syksy on perunannoston aikaa, yleensä koneen avulla mutta joskus myös käsin. Löysin jostain aikakauslehdestä kuvan naisesta, joka oli kyykyssä perunapellolla kaivaen ylös perunoita. Sadonkorjuun jälkeen tyhjillään olevat harmaat pellot eivät kyllä ole mikään mielialaa kohottava näky, joten on ymmärrettävää, etten suhtautunut syksyyn kovin myönteisesti. Nyt kun ikää on karttunut ja horisontti laajentunut, asioita alkaa nähdä eri tavalla. Kokemuksiin vaikuttaa tietysti suurelta osaltaan myös asuinpaikka; Ruhrin alueen syyskuukaudet ovat erilaisia kuin Kokemäen syys-, loka tai marraskuu, myös ilmastollisesta näkökulmasta eikä ainoastaan perunanviljelijöiden osuudella mitattuna.
Lehtiä riittää
Jos pohjoisten leveysasteiden ihmiset valittavat haravoitavien lehtien määrästä, kannattaisi tulla katsomaan Keski-Eurooppaan, kuinka paljon lehtiä voi todella pudota puista maahan. Muutama pihakoivu ei nimittäin tuota lähellekään sellaista määrää lehtiä kuin suuret ja suurilehtiset puut kuten lehmus, tammi, pyökki, hevoskastanja ynnä muut, joita on runsaasti kaikkialla tällä alueella. Niissä on koivuihin verrattuna isot ja paksut lehdet, mikä ehkä vähän helpottaa lehtien keräämistä, mutta toisaalta suuret lehdet häiritsevät enemmän kaduilla ja vievät enemmän tilaa, kun niitä kerätään pois.
Lehtien putoamiskausi on myös verrattain pitkä; ensimmäiset kellastuvat ja tulevat alas jo syyskuussa, kun taas osa puista pitää lehtensä aivan marraskuun loppupuolelle asti. Erilaisten lehtipuiden suuri määrä tarkoittaa siis myös sitä, että lehtien putoaminen jakautuu lajista riippuen tasaisesti useiden viikkojen mittaiselle ajanjaksolle.
Lehtikori on varma syksyn merkki
Syyskuun alkupuolella katukuvaan jalkakäytävien varsille ilmestyvät erilaiset lehtien keräämiseen tarkoitetut korit, häkit tai roskikset, joita näkyy tasaisin noin sadan metrin välein joka kadulla. Nämä korit tarjoaa kukin kaupunki asukkaidensa elämää helpottamaan. Bochumissa kori on eräänlainen nelikulmainen häkkirakennelma, kun taas Hernen kaupunki käyttää isoja muovisia jätesäiliöitä.
Kuten lähes kaikista asioista, on myös näiden lehtikorien käyttämisestä laadittu tarkat säännökset. Nämä korit on tarkoitettu ainoastaan jalkakäytäville pudonneille lehdille. Samanlaiset säännöt koskevat muuten myös lumen lapioimista: Jokaisen kiinteistönomistajan on pidettävä huoli siitä, että talon edessä oleva jalkakäytävä on vapaana lumesta ja kuiva kello 8 aamulla ja 20 illalla välisenä aikana vähintään metrin levyiseltä alueelta tontin alusta sen loppuun. Kiinteistönomistaja saa (ja yleensä myös näin tapahtuu, jolloin asia on mainittu vuokrasopimuksessa) siirtää tämän kunnossapitovelvollisuuden vuokralaisilleen, jolloin vuokralaiset yleensä sopivat keskenään siitä, kuka milloinkin on velvollinen huolehtimaan talon edessä olevasta yleisestä alueesta.
Säännöillä varmistetaan se, että homma niin sanotusti toimii. Se on tärkeä syy siihen, että paikat ovat yleisesti ottaen moitteettomassa kunnossa. Asian toinen puoli on jatkuva sääntöjen varassa eläminen ja niiden tarkka noudattaminen.
Paikallisjakelulehdessäkin oli etusivun pääotsikkoon eksynyt teksti ”Das große Fegen” eli suuri haravoiminen. Samalla siinä mainittiin juuri nämä lehtikorit eli Behälter für Straßenlaub ja huomautettiin, että tonttien omistajilla on velvollisuus pitää jalkakäytävät vapaina lehdistä ja lumesta eli saksaksi Pflicht zur Gehwegreinigung. Lisäksi sanomalehdessä annettiin ohjeita siihen, että lehtikoreihin saa laittaa ainoastaan talon edustan jalkakäytäville pudonneita lehtiä, kun taas esimerkiksi puutarhaan tai pihalle pudonneet lehdet on hävitettävä asuntoon kuuluvan jätteen mukana. Joskus ajattelen, että maalaisjärjelle voisi antaa enemmän tilaa ja lopettaa jatkuvan sääntöpykälien keksimisen.
Puista putoaa muutakin kuin lehtiä
Syyskuun loppupuolella minulla oli mahdollisuus tarkkailla kotitalon lähellä sijaitsevassa risteyksessä kehittynyttä luontonäytelmää, kun suurista hevoskastanjoista oli pudonnut todella runsaasti vihertäviä hedelmiä. Niiden sisällä olleiden ruskeiden siementen (joita puhekielessä kutsutaan myös kastanjoiksi) kuori oli murskautunut autojen ajettua niiden päältä. Kun rikki menneistä siemenistä tielle levittäytyneen massan sekaan satoi taivaalta runsaasti vettä, syntyi eräänlaista saippuamaista nestettä. Näin ollen koko risteys vaikutti olevan saippuamassan peitossa. Ilmeisesti lakaisukone tuli jossain välissä hätiin siivoamaan pois sen, mitä kastanjoista oli jäänyt jäljelle, mutta suuret puut ovat pudotelleet hedelmiään vielä sen jälkeenkin.
Pimeys valtaa tienoon
Olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni syksyt pimeydessä, sillä Kokemäen Tuomaalan kylän keskustaan ensimmäiset katuvalot asennettiin vasta syksyllä 2002. Siksi olen tottunut liikkumaan pimeässä puolen vuoden syksystä kevääseen. En tunne pelkoa liikkuessani yksin pimeässä, vaikka yritänkin etenkin iltaisin välttää tietynlaisia paikkoja ja ihmislaumoja. Minulle ei ole kuitenkaan mikään ongelma mennä esimerkiksi pimeällä (heijastinliivin ja otsalampun kanssa) juoksemaan metsäpoluille tai ei-valaistuille kevyeen liikenteen reiteille. Olen tullut sellaiseen johtopäätökseen, että ”kaupunkilaiset” eli ne, jotka ovat asuneet koko ikänsä kaupungissa, ovat usein arempia eivätkä niin halukkaita liikkumaan valaistujen alueiden ulkopuolella. Sama pätee muuten merkittyjen polkujen ulkopuolella liikkumiseen: Olen tottunut liikkumaan metsissä ja pelloilla niin sanotusti oman mieleni mukaan, eli en tarvitse valmiiksi tallattua tai asfaltoitua polkua. Minulle vapaus on myös sitä, että pääsen koskemattomaan luontoon. Saksassa ja yleensä kaupungeissa on tosin usein säännöksiä, jotka kieltävät polkujen ulkopuolella kävelemisen, mikä on tietysti hyvä asia siksi, ettei ihminen pääse tuhoamaan koskematonta luontoa.
Jos sattuu satamaan lunta…
Joka tapauksessa syksy on Ruhrin alueella usein lämmin eikä ainoastaan sateinen. Pitkä harmaa kausi alkaakin sitten vasta joulukuussa tai jouluvalaistuksen pimetessä tammikuussa. Tammi- ja helmikuu muistuttavat eteläisen Suomen syksyä, eli on harmaata, melko kosteaa ja pimeää. Lunta sataa joinakin vuosina enemmän ja toisina vähemmän. Vuonna 2022 lunta satoi oikeastaan ensimmäisen kerran koko talvena vasta niinkin myöhään kuin huhtikuun alkupuolella. Aikaisin ajankohta, jolloin olen Saksassa kokenut lunta, on ollut marraskuun loppu. Vuoden 2010 marras-joulukuun vaihde oli poikkeuksellisen luminen. Varsinaista routaa ei Ruhrin alueella kuitenkaan ole, eli maa ei jäädy pysyvästi. Yleensä lumikin sulaa hyvin nopeasti sen jälkeen kuin se on satanutkin. Jos on vähän kylmempi jakso, saattaa lumi pysyä maassa jopa kymmenisen päivää. Viimeksi näin kävi helmikuussa 2021, jolloin lumi sai aikaan jonkinlaisen kaaoksen, vaikka kyseessä ei ollut mikään muu kuin useamman tunnin ajan jatkunut lumisade.
