Karjalanpiirakoita

You are currently viewing Karjalanpiirakoita

Mitä isovanhempieni ja monien muidenkin sukulaisteni luona tehtiin ja tehdään aina ennen tehtiin lauantaisin? Aivan oikein, silloin paistettiin karjalanpiirakoita. Enää näitä piirakoita ei enää välttämättä paisteta joka viikonloppu, mutta joka tapauksessa aina, kun siihen on aihetta eli erityisesti juhlia varten sekä juhlapäiviksi. Kuten nimikin sanoo, on piirakoita valmistettu ja valmistetaan edelleen Karjalan maakunnissa Suomessa sekä Venäjällä Karjalan tasavallassa. Piirakoiden (tai piiraiden, kuten monikon genetiivin lyhyempi muoto kuuluu) paistaminen on siis taito, jota on opetettu monen sukupolven ajan.

Karjalanpiirakka on pienehkö ruiskuorinen leivonnainen. Perinteisesti karjalanpiirakka on muodoltaan soikea, mutta myös pyöreitä piirakoita valmistetaan. Yleisin piirakan täyte on riisi, mutta myös peruna, ohraryyni sekä kasvikset ovat mahdollisia. Piirakoita syödään leivän tavoin sellaisenaan tai levittämällä päälle esimerkiksi munavoita ja margariinia ja leikkelettä.

Piirakoiden kuori valmistetaan sekoittamalla kaksi desilitraa vettä, 2 teelusikallista suolaa sekä 3 ½ dl karkeita ja 1 ½ dl hienoja ruisjauhoja kiinteäksi taikinaksi ja lisäämällä lopuksi yksi ruokalusikallinen voisulaa. Riisitäyte taas tehdään keittämällä ensin 3-4 desilitraa vettä ja lisäämällä kiehuvaan veteen 3 dl puuroriisiä. Noin 10 minuutin keittämisen jälkeen on aika lisätä 1 litra täysmaitoa. Sen jälkeen puuron annetaan kiehua hiljalleen noin 20-30 minuutin ajan. Puuro maustetaan suolalla (1 ½ tl). Lopuksi jäähtyneeseen riisipuuroon sekoitetaan vielä raaka kananmuna.

riisipuuro – tyypillinen karjalanpiirakoiden täyte

 

Itse leipominen aloitetaan jakamalla tämä määrä taikanaa (josta saadaan yhteensä noin 20 piirakkaa) kahteen osaan jauhotetulla alustalla. Sen jälkeen taikanasta kaulitaan levy, josta esim. juomalasin yläosan avulla irroitetaan pyöreitä osia. Nämä pyöreät osat kaulitaan ohuemmiksi ja soikean muotoisiksi. Seuraavaksi tämän kuoriosan päälle levitetään puurotäytettä – reunat jätetään vapaiksi. Sitä seuraa rypyttäminen: Reunat käännetään sisäänpäin aaltojen muotoisesti – parhaiten joko etusormien ja esimerkiksi veitsen takaosan avulla. Keskiosa jää avoimeksi.

Taikinan käsittelyä

 

Vasemmalla soikeita täyttämättömiä ja oikealla perunasoseella täytettyjä sekä rypytettyjä piirakoita

 

Piirakat odottavat paistamista.

 

Piirakat paistetaan kuuman uunin keskiosassa, mielellään jopa 300 asteessa, ilman leivinpaperia, noin 15 minuutin ajan, kunnes ne ovat saaneet kauniin ruskean värin. Valmiiden piirakoiden reunat sekä pohja voidellaan voisulalla, johon on lisätty vähän kylmää vettä.

valmiita piirakoita

Vastaa