Glögi

You are currently viewing Glögi

Glögi (tai ruotsiksi glögg) on saksalaisen glühweinin pohjoismaalainen versio. Suomessa alkoholitonta juomaa voi ostaa mistä tahansa marketista. Täällä Saksassa sitä löytää tunnetusta ruotsalaisesta huonekaluliikkeestä. Koska kuitenkin innolla kokeilen tehdä itse kaikkea, mitä omassa keittiössä pystyy valmistamaan, meillä nautittiin viikonloppuna itse tehdystä glögistä.

Jouluista makua antamaan tarvittiin eri mausteita: yhdestä kahteen kanelitankoa, tuoretta inkivääriä, kymmenen mausteneilikkaa, teelusikallinen kardemumman siemeniä, kolme tähtianista sekä desilitra sokeria. Kaikki nämä ainekset keitettiin varttitunnin ajan neljässä desilitrassa vettä.

Kaneli, inkivääri, anis, kardemumma, neilikka ja sokeri pitävät huolen jouluisesta aromista.

 

Mauteita keitetään 15 minuuttia vedessä

 

Kiehumisajan jälkeen seos kaadettiin siivilän läpi, jolloin siitä poistettiin mausteet. Nesteeseen lisättiin pullollinen punaviiniä (0,75 litraa; me käytimme makeaa viiniä, sillä yleensä glögi maistuu todella makealta) sekä puoli desiä mustaherukkatiivistettä (On hyvä kiinnittää huomiota tiivisteen vahvuuteen – meidän käyttämällemme tiivisteelle on annettu sekoitussuhde 1:8 – tarvittaessa määrää on siis muutettava) Sen jälkeen juoma lämmitettiin haluttuun tarjoilulämötilaan (ei enää kiehuvaksi).

Mausteiden erottamisen jälkeen nesteeseen lisätään punaviiniä ja mustaherukkatiivistettä.

 

Makunsa mukaan jokainen voi lisätä glögiin vielä kirkasta alkoholia, esimerkiksi vodkaa. Halutessaan ennen tarjoilua lasiin tai kuppiin voi vielä laittaa manteleita ja rusinoita.

Glögiä juodaan usein manteleiden ja rusinoiden kera.

 

Alkoholittomana tai terästettynä, ilman tai kera rusinoiden – kupillinen glögiä tuo joka tapauksessa makua pimeisiin talvi-iltoihin ja lisää luovuutta joulukortteja kirjoittaessa. Kippis!

Vastaa