Suurkaupunkia ja luontoa, hiekkarantaa ja meren jäätä, moderneja asuintorneja ja puutaloja – tätä kaikkea on Oulu, kuten sen opin tuntemaan matkamme aikana toukokuun alussa. Suomen viidenneksi suurin kaupunki, jossa elää yli 209 000 asukasta, sijaitsee Oulujoen suistossa ja Pohjanlahden rannikolla, joten vesi on osa kaupunkikuvaa aivan kuten polkupyörät. Jo pian saapumisemme jälkeen tuli selväksi, että Oulu on polkupyöräystävällinen kaupunki. Siitä olivat todisteina laajalle rakennut ja merkityt pyörätiet, joista tiedottaa perusteellisesti internetsivusto Oulun seudun pyöräily. Niinpä ei olekaan mikään ihme, että myös vieraillessamme kaupunginteatterissa näimme ihmisiä, jotka olivat saapuneet polkupyörällä Billy Elliot -musikaalia katsomaan.
Kävely torilta Nallikariin
Myös kävelijänä hyötyy erinomaisesta pyöräilyverkostosta. Torilta pääpyöräreitti numero 12 johtaa 3,4 kilometrin pituisena suoraan Nallikarin hiekkarannalle. Aluksi kannattaa kuitenkin tutustua paremmin veden äärellä sijaitsevaan toriin. Keinotekoisella Vänmanninsaarella sijaitsee aikaisemmin mainitun kaupunginteatterin lisäksi kirjasto. Molemmat rakennukset ovat arkkitehtipariskunta Marjatta ja Martti Jaatisen suunnittelemia. Tunnettu on lisäksi pronssipatsas Toripolliisi, jonka kanssa varmasti jokainen turisti haluaa kuvauttaa itsensä. Patsas seisoo kauppahallin edessä eikä sitä siksi oikein voi olla näkemättä. Lisäksi aikaa saa kulumaan hyvin jossain monista ravintoloista sekä torin ympäristössä.
Pyöräreitti numero 12 johtaa aluksi Pikisaarensillan yli samannimiselle saarelle. Siellä voi joko seurata päällystettyä pyörätietä ja ihailla joitakin puutaloja tai kävellä rantaa pitkin saaren ympäri – joka tapauksessa päätyy Korkeasaarensillalle. Sen ylittämisen jälkeen pääsee Hietasaareen. Sitten tie vie oikeastaan enää aina suoraan eteenpäin, kunnes ollaan meren rannalla.
Oulu sijaitsee niin sanotun Perämeren eli Pohjanlahden ja siten myös Itämeren pohjoisimman osan rannalla. Talvella tämä osa jäätyy – mielenkiintoinen näky, vaikka etukäteen olikin tiedossa, että niin tapahtuu. Ajatus uimisesta täytyi siis aurinkoisesta säästä huolimatta unohtaa oleskelumme aikana. Rannalla puhalsi jäätävä tuuli. Aurinkolasit ja pipo muodostivat toimivan yhdistelmän, jonka avulla pystyi suojautumaan yhtäältä kylmyydeltä ja toisaalta auringonpolttamalta. Olihan keskikesään aikaa enää vajaat seitsemän viikkoa, eli Aurinko oli korkealla, nousi puoli viiden maissa ja laski vasta kello 22 jälkeen.
Rannalla ei ollut vielä paljon elämää, vaikka jäätelökioskit olivat tietysti jo avanneet luukkunsa – varma alkavan kevään merkki, minulle sanottiin. Jos haluaa saada paremman vaikutelman, voi nousta ”majakan” huipulle, vaikka kyseessä on pikemminkin näköalatorni. Sieltä pystyi näkemään kauaksi, missä merivesi oli nestemäisessä muodossa.
Hiekkarannan lisäksi Hietasaari tarjoaa myös metsää. Merkityillä poluilla eri pituiset kävelylenkit ovat mahdollisia, esimerkiksi 5,2 kilometrin pituinen Hietasaaren kierros. Lähtöpaikkana voi toimia parkkipaikka entisen kylpylähotelli Edenin takana. Jatkuvien lokin kirkaisujen saattelemana kiertopolku johdattaa muun muassa lintutornin ohi. Tähän aikaan vuodesta kunnolliset kengät olivat tarpeen. Paikoittain poluilla oli vielä lumen jäämiä, joskus myös isoja vesilammikoita. Metsä oli kaiken kaikkiaan niitä täynnä, joten välillä siellä kohtasi myös sorsia, jotka uivat lammikoissa. On aina lumoavaa nähdä, miten Suomessa jopa suurkaupungeissa luonto on käytännössä kulman takana.
Kävely Hupisaarten kaupunginpuiston läpi
Sille, joka on kiinnostunut kävelymahdollisuuksista lähempänä keskustaa, suositeltakoon Hupisaaria. Kun seuraa Kirkkokatua, voi matkan varrella katsoa Oulun tuomiokirkkoa, Franzénin puistoa ja Lääninhallituksen taloa, jotka sijaitsevat kaupunginpuiston eteläpuolella. Myös taidemuseo ja tietokeskus Tietomaa sijaitsevat välittömässä läheisyydessä. Kirkkokadun päässä saavutaan Ainolanpuistoon, jossa voi vierailla Pohjois-Pohjanmaan museossa.
Hupisaaret koostuvat Oulujoen alajuoksulla sijaitsevista useista saarista, jotka ovat kaikki yhdistetty toisiinsa pienten valkoisten puusiltojen avulla. Sieltä löytyy muun muassa puistoalueita, jalankulku- ja pyöräilyreittejä, puroja sekä kesäteatteri. Jos kulkee kaupunginpuiston halki, kohtaa sen pohjoisessa päässä Merikosken. Tällä paikalla Oulujoki padotaan energian saamiseksi. Jotta kalojen vaellus olisi silti mahdollista, rakennettiin paikalle kalaportaat, joiden avulla kalojen on mahdollista liikkua huolimatta yhdentoista metrin korkeuserosta meren ja padotun joen välillä.
Merikosken ympäri voi kävellä ja samalla katsella tarkemmin patoa sekä voimalaa. Tuiran rannalla saattaa tavata ihmisiä, jotka harrastavat avantouintia. Siinä missä itse on pakkautunut talvitakkiinsa, he sukeltavat epäröimättä kylmään veteen. Ainakin he näin tehdessään laittavat yleensä pipon päähänsä.
Yleisesti ottaenkin ihmiset Oulussa vaikuttavat käyttävänsä veden läheisyyttä hyödykseen. Kyltit osoittavat Oulujoen suiston suosituimmat melontareitit, ja sekä rannalla että vedessä onkijat kokeilevat tuuriaan. Silti myöskään kaupunkielämää arvostava ei pety. Keskustassa lukuisat kansainvälisellä keittiöllä varustetut ravintolat, karaokebaarit sekä ostospaikat odottavat löytäjäänsä. Siihen kaikkeen ei aikamme oikein riittänyt, joten uutta visiittiä ei voi sulkea pois. Ja kuka tietää, ehkä siihen mennessä myös kaupungintalon remontti on valmis, eikä julkisivu enää ole rakennustelineiden ja pressujen peitossa.