Keskittyneenä tutkin edessämme pöydällä olevan lakritsilikööripullon etikettiä. Hetken kuluttua ilmoitan: „Islanninkielinen ja englanninkielinen teksti eivät ole sataprosenttisesti identtisiä“. Risto vahvistaa asian. „Tiesitkö“, viisastelen edelleen, „että islannin kielen vuosiluvut ovat neutreja? Kun sanot puhelinnumerosi, tarvitset sitä vastoin maskuliinimuotoisia numeroita.“ Tässä kohdassa moni olisi luultavasti ärsyyntynyt keskusteletuun. Poikaystäväni onneksi ei ole. Hän on sillä välin löytänyt etiketistä passiivimuodon, joka ruotsin kielessä muodostetaan samankaltaisesti.
Asiolla kuten monikieliset käyttöohjeet on aina ollut suuri vetovoima minuun. Ja on itsestäänselvää, että kun katsoin lastenohjelmaa Die Sendung mit der Maus, arvailin ohjelman kaksikielisen alkuosan aikana, mistä kielistä kulloinkin oli kysymys. Ulkomaanmatkojeni yksi ensimmäisistä toimistani oli usein kokeilla kaikki televisiokanavat hotellihuoneessa, sillä kotonahan minulla ei ollut mahdollisuutta tutustua moniin vieraskielisiin televeision sisältöihin – luultavasti kanssamatkustajieni sääliksi, jotka pakostakin joutuivat myös kuuntelemaan lähetyksiä.
Sellaista ei ole pakko ymmärtää. Sitäkin hämmästyttävämpää on se, että tapasin Riston, joka ajattelee tässä suhteessa samalla tavalla kuin minä. Niinpä minun täytyy olla tarkkana, etten jätä kielten oppikirjojani keittiön pöydälle. Siinä tapauksessa voin nimittäin valmistautua siihen, ettei hän ole käytettävissä seuraavaan puoleen tuntiin, koska hän haluaa tutkia, miten kirja on rakennettu – ja silloin on täysin samantekevää, onko hän itse opiskellut sitä kieltä vai ei. On varmasti helppoa kuvitella, että meidän kirjahyllyt muistuttavat vähän kaupunginkirjaston vieraiden kielien osastoa.
Tämä kiinnostus kieliin tulee meillä esiiin pitkin päivää, alkaen aamiaisesta, jolla on usein tarjolla myös elintarvikkeita Suomesta (joiden pakkaukset on kirjoitettu suomeksi ja ruotsiksi), loppuen iltaisin vähän ennen nukkumaan menoa, kun luen kirjaa suomeksi Riston tutkiessa englannin- ja ruotsinkielisiä aikakauslehtiä. Välillä juttelemme siitä, miten vaikeaa puhuttu ranska meistä on tai miten harmillista on, ettemme koskaan käytä italiaa. Lisäksi poikaystävä-parkani täytyy olla aina asennoitunut siihen, että hän joutuu lingvistinä vastaamaan kysymyksiin, joita tulee spontaanisti mieleeni, esimerkiksi „Miksi saksan kielioppi on niin monimutkainen moniin muihin germaanisiin kieliin verrattuna?“.
Yhteisestä monia eri kieliä kohtaan tuntemastamme intohimosta huolimatta keskustelemme keskenämme pääasiallisesti suomeksi ja saksaksi. Käytännössä se näyttää yleensä siltä, että Risto sanoo jotain suomeksi ja minä vastaan saksaksi – ellemme sitten ole muiden ihmisten keskuudessa, enkä halua jonkun kuuntelevat meitä. Siinä tapauksessa olen tarpeeksi motivoitunut väsäämään suomenkielisiä lauseita. Muissa tapauksissa sekoitamme myös kieliä värikkäästi. Siten ilmaisut kuten „Hämähäkki, hämähäkki, hämähäkki! Mach das weg!“ tai „Ne olivat Sauerkirschen, maistoit niitä viime vuonna.“ eivät ole mitenkään harvinaisia. Koska sellaiset ilmiöt ovat pikemminkin Riston erikoisalaa, toivon meidän perehtyvän aiheeseen perusteellisemmin vielä tuonnempana.
