Pystymme usein tunnistamaan puhujan ensikielen hänen vieraan korostuksensa perustella, mutta emme välttämättä kykene kuvailemaan, mitä hän artikuloi eri tavalla. Eikö tämä tunnukin teistä tutulta? Muutamin esimerkein yritän nyt selkeyttää tätä asiaa olematta kuitenkaan turhan tieteellinen tai menemättä pienimpiin yksityiskohtiin. Sitä vastoin muistelen seuraavassa omia kouluaikojani ja kaikkia niitä tapahtumia, jotka olen saanut kokea.
Periaatteessa suomenkieliset saksanoppijat joutuvat kamppailemaan samanlaisten vaikeuksien kanssa kuin saksankieliset suomenoppijat. Tämä johtuu siitä, että kaikilla niillä alueilla, joilla kielet eroavat toisistaan ja joilla tarvitaan mukautumista, tehdään usein myös virheitä.
1. Kielioppi
Suomea äidinkielenään puhuvien ei tarvitse erikseen tai tietoisesti opetella suomen omintakeista kielioppia. Siksi ainakaan yksikielisesti kasvaneiden koululaisten ei ole tarvinnut koulutielle astuessaan liiemmin miettiä suomen eri sijamuotoja eikä nominien tai verbien taipumista. Ensimmäisenä vieraana kielenä Suomessa opiskellaan yleensä englantia, jota seuraa ruotsi, joka ei ole ainoastaan toinen kotimainen kieli vaan käytännössä monille koululaisille myös toinen vieras kieli. Nämä molemmat kielet ovat kielioppilliselta perusolemukseltaan verrattain yksinkertaisia, joten muut koulussa opittavat vieraat kielet – saksa, ranska, venäjä tai jokin muu – tuntuvat monesta koululaisesta aluksi vaikeilta.
Niinpä jo saksan kielen neljä sijamuotoa voivat tuottaa ongelmia; silloin on myös aivan samantekevää, että suomen kielessä niitä on kaikkiaan 15. On täysin selvää, että saksan kielen nominien taipuminen on monimutkainen asia, mutta kun katson ajassa taaksepäin ja ajattelen ensimmäisiä saksan oppituntejani, minun täytyy kyllä vähän hymyillä. Jälkikäteen ja harjoituksen kautta ymmärtää, että kaikki on suhteellista.
Myös verbikonjugaatio vaikuttaa ensi silmäyksellä olevan kaikkea muuta kuin helppo. Ensimmäinen saksan kielen opettajani koulussa opetti meille koululaisille siihen liittyen mielenkiintoisia muistilauseita: ”Ei Stiina tule“ sekä ”Entten, tentten (teelika mentten, hissun kissun, vaapula vissun)“ eli E – ST – T – EN – T – EN: ich gehE, du gehST, er/sie gehT, wir gehEN, ihr gehT, sie gehEN. Tällä tavalla koulukaverini ja minä opimme silloin verbien taivutuksen.
2. Sanasto
Saksan kielen sanasto eroaa huomattavasti suomen vastaavasta, mutta koska kielenoppijat ovat yleensä jo tutustuneet muihin germaanisiin kieliin eli englantiin ja ruotsiin, en näe sanojen pänttäämistä suurimpana haasteena. Lisäksi oppikirjat ovat Suomessa ilahduttavasti viime vuosina alkaneet kiinnittää oppilaiden huomiota enemmän kielten sukulaisuuteen tarjoamalla tästä konkreettisia esimerkkejä.
3. Ääntäminen
Suomea äidinkielenään puhuvan ei ole todellakaan helppoa ääntää saksaa tyydyttävästi (eikä muuten myöskään päinvastoin). Vaikeuksia ilmenee etenkin siksi, koska saksan kielessä on huomattavasti enemmän konsonanttisia äänteitä kuin suomen kielessä.
Vokaaleissa saksa ei tee eroa ainoastaan niiden pituuden vaan – suomesta poiketen – myös laadun suhteen. Jokin tietty vokaali voidaan täten artikuloida sekä suppea(mpa)na että avoime(mpa)na (vertaa esim. Ofen ja offen). Koska suomi ei tunne tätä eroa, on monilla suomenkielisillä vaikeuksia tehdä selvää eroa; usein suomenkielinen puhuja ääntää kaiken avoimena ja riittämättömällä ”lihasjännityksellä”.
Suomen kielessä sitä vastoin on geminaattoja eli kaksoiskonsonantteja, joita saksan kieli ei tunne. Kun suomenkielinen näkee sanan kuten Matte, hän usein ääntää t-äänteen tuplana. Vaikeuksia hänelle tuottanee myös sen asian sisäistäminen, että yksinkertaiset saksan vokaalit, joilla on pääpaino, äännetään yleensä aina melko pitkinä, niin kuin sanassa Käse (suom. juusto). Tämän esimerkkisanan kohdalla käy ilmi myös muita vaikeuksia: Suomen kielestä puuttuvan aspiraation eli „henkäyksen“ vaikutuksesta k-äänne kuulostaa saksalaisen korvissa melkein g-äänteeltä, vaikka se ei ole soinnillinen. Ä-äännettä suomenkielinen puhuja ei todennäköisesti ainostaan äännä väärin vaan yllä todetuista syistä johtuen myös aivan liian lyhyenä. S-grafeemia vastaa suomessa aina soinniton äänne, kun taas saksassa se tässä tapauksessa on soinnillinen. Lopuksi suomen kielessä ei myöskään ole niin sanottua heikkoa švaa-äännettä. Saksankielinen natiivi ääntää sanan viimeisen äänteen heikosti, kun taas suomessa se äännetään selvästi avoimena e-äänteenä. Tämän seurauksena suomea äidinkielenään puhuva henkilö saattaa ääntää tällaisen vain neljästä kirjaimesta muodostuvan sanan täysin väärin, siis joka ikisen äänteen.
4. Kirjoitettu vs. puhuttu kieli
Minäkin olen joutunut kokemaan tämän – 17-vuotiaana olin vielä hieman naiivi, kun astuin ensimmäisen kerran Saksan kamaralle ja sain kahden viikon ajan osallistua Saarlandin osavaltiossa asuneen isäntäperheeni aktiviteetteihin ja keskusteluihin. Minulle oli melkein sokki tajuta, että „koulusaksallani“ ja itseopiskelulla juuri kyennyt seuraamaan keskustelua, joka oli enemmän tai vähemmän murteellista. Tuntui siltä, kuin tuttavani olisivat keskenään puhuneet jotain aivan muuta kieltä. Nykyään tunnen tämän ilmiön tietysti huomattavasti paremmin ja ymmärrän, miksi juuri tällaisissa perheyhteyksissä käytettiin omaa murretta ja miksi minulla ei ollut juuri mahdollisuuksia ymmärtää puheesta enemmän kuin ehkä noin kymmenen prosenttia.
Asian hyvä puoli oli siinä, että onnistuin kääntämään alun pettymyksen ja turhautumisen positiiviseksi ja että melko nopeasti kiinnostuin lisää murteista ja kielen variaatiosta. Aloin myös tarkkailla ilmiötä enemmän suomenkielisessä ympäristössäni. Kaiken kaikkiaan oli siis hyvä, että minulle selvisi melko nopeasti se, miten puhujat eroavat ilmaisussaan ja miten he sekä tietoisesti että tietämättään muuttavat tapaansa puhua tilanteen mukaan.
Vaaditaan vähän kärsivällisyyttä ja paljon harjoitusta, jotta puhuttua kieltä kykenee ymmärtämään. Kuten kirjoitetussa kielessä eri tekstilajien monipuolisuus on hyvän kielitaidon tae, voi mielestäni kukin oppia puhuttua yleiskieltä parhaiten kuuntelemalla mahdollisimman monia erilaisia keskustelutilanteita. Siihen kuuluvat esimerkiksi television uutislähetykset sekä keskustelut kasvotusten ystäväpiirissä tai perheenjäsenten kesken.
Yhteenvetoni
Alku on aina hankalaa – ensi näkemältä saksan kieli saattaa tuntua vaikealta, mutta harjoituksen kautta ja ennen kaikkea oikealla asenteella jokainen suomea äidinkielenään puhuva henkilö pystyy hankkimaan välttävän tai jopa erinomaisen kielitaidon tason.
