Noin puolitoista vuotta oli ehtinyt kulua edellisestä vierailustamme, kun perheasia sai aikaan sen, että Risto ja minä matkustimme melko spontaanisti Suomeen. Niinpä saimme nauttia viiden päivän ajan Suomen kesästä ja sen lähes loputtomilta tuntuvista päivistä.
Tietysti matkamme sujui koronapandemian merkeissä. Jo lentokoneessa meidän täytyi täyttää lomake ja antaa tietoja matkaamme koskien. Laskeutumisen jälkeen ne tutkittiin tarkasti, kuten myös negatiivisen pikatestituloksemme, ja oli vähän outoa, että jouduimme EU:n sisärajalla passintarkastukseen, jossa kyseltiin matkamme tarkoituksesta ja kestosta. Onneksi kaikki sujui mutkattomasti.
Sää suosi meitä. Melkein koko ajan taivas oli kirkkaan sininen ja lämpötila lähellä 30 °C. Yleensä en siedä sellaista hellettä, mutta toisin kuin suurkaupungissa illan tunteina kauniin Kokemäen lämpötilat laskivat luotettavasti noin 15 asteeseen, joten lämpö ei vaikuttanut yöuneen.
Valoisuus olikin sitten jo toisenlainen haaste. Heinäkuun alussa eli vähän kesäpäivänseisauksen jälkeen päivän pituus on näillä pohjoisilla leveysasteilla melkein 19 tuntia. Aurinko laskee tähän vuodenaikaan vasta kello 23 jälkeen ja paistaa taas neljän maissa. Täysin pimeä ei tule edes sillä välillä: Koska Aurinko on vain vähän horisontin alapuolella, on vain muutaman tunnin ajan hämärää.
Minulle, joka ei ole tottunut näihin valoisiin öihin, se oli lumoava luonnon näytelmä, joka innosti myöhäisiin kävelyretkiin. Miksi pitäisi mennä sänkyyn, jos on mahdollista olla vielä ulkona? En voinut muuta kuin ottaa valokuvia punaiseksi värjäytyneestä horisontista kerta toisensa jälkeen.
Tavallisen hemmotteluohjelman – saunominen iltaisin, järvessä uiminen, puiden huminan kuunteleminen talon edessä ja rentoutuminen – lisäksi kävimme retkellä noin 60 kilometriä Kokemäeltä etelään sijaitsevassa Vaskijärven luonnonpuistossa. Pieni vaelluksemme vei meidät hyvin merkittyä polkua pitkin läpi koskemattomien metsien ja suoalueiden läpi. Ensimmäisten kypsien mustikoiden lisäksi, joita poimimme ja söimme polun varrelta, silmiimme osui jopa muutamia lakkoja, jotka ovat harvinaisia eteläisessä Suomessa.
Ainoa huolenaihe oli ehkä se, että aina välillä pörisevät ja surisevat hyttyset tulivat häiritsemään ja pyörimään pään ympärillä. Siitä huolimatta itikat eivät pistäneet meitä niin paljon kuin voisi kuvitella. En tiedä sitten, emmekö olleet tarpeeksi herkullisia vai oliko luottamuksemme saanut hyttyssuihke tarpeeksi tehokasta.
Aivan liian nopeasti meidän täytyi taas lähteä kotimatkalle, mutta pidempi loma ei tällä kertaa valitettavasti ollut mahdollista ajan puutteesta johtuen, vaikka olisin todella mielelläni nähnyt sen, miltä ”oikea” keskiyön aurinko Napapiirin pohjoispuolella näyttää. Tämä elämys saa kuitenkin toistaiseksi vielä odottaa. Korona-antigeenitesti, jota ilman lentokoneeseen astuminen ei ollut mahdollista, maksoi muuten lentokentällä 149 € per nenä. Se oli kaiken lisäksi vielä tavallista edullisempi perhehinta, joka meille ystävällisesti myönnettiin. Se oli siis kallista puuhaa, mutta silti pikavisiittimme oli hieno aikalisä arjesta.
