Jos toive suomen kielen opettelemisesta on herännyt, tulee kenties seuraavaksi eteen kysymys, lähteäkö suorittamaan tätä projektia kurssimuotoisesti muiden opiskelijoiden kanssa vai yksin. Koska suomi ei – minulle käsittämättömästä syystä – ole täällä Saksassa yhtä suosittua kuin esimerkiksi espanja, on myös kurssitarjonta rajoitettua. Näin ollen on joskus vaikeaa löytää sopiva kurssi. Me huomaamme sen silloin tällöin siitä, että ihmiset, jotka eivät juuri ole aikaisemmin opiskelleet kieltä, kokeilevat onneaan ryhmässä, jonka jäsenet ovat opiskelleet kieltä jo kauemmin.
Mitä siis tehdä, jos tällä hetkellä ei ala yhtään alkeiskurssia lähiympäristössä? Kannattaako aloittaa yksinopiskelu? Tässä artikkelissa haluaisin perehtyä itseopiskelun ja toisaalta taas kansalaisopistojen opetuksen hyötyihin ja haittoihin.
Suomen kielen opetus kansalaisopistossa
Joissakin kansalaisopistoissa voi opiskella suomea. Ruhrin alueella niihin kuuluvat Bochumin ja Dortmundin ohella tietääkseni esimerkiksi Witten-Herdecken sekä Hagenin kansalaisopisto, mutta opetuksesta kiinnostuneen on parasta tarkistaa asia itse sillä hetkellä voimassa olevasta ohjelmasta. Valitettavasti usein niukahko osallistujamäärä ei mahdollista alkeiskurssien järjestämistä joka lukukaudella, joten on mahdollisesti odotettava pidempään, ennen kuin kurssille ilmoittautuminen tulee kysymykseen.
Jos kurssi toteutuu, on kyseessä yleensä pienryhmäkurssi, jolloin alennukset eivät ole mahdollisia. Lisäksi edistyneiden kurssit voivat pienentyä niin, että vähimmäisosallistujamäärä ei täyty eikä kurssia voi siinä tapauksessa jatkaa kansalaisopiston kautta.
Kurssi tarjoaa useita etuja. Opiskelijalla on kiinteä aika viikossa, jolloin hän opiskelee kieltä. Pysyvämpien tulosten saavuttamiseksi olisi tietysti parempi, jos kielen parissa vietetään enemmän kuin vain viikoittainen kaksoistunti. Lukukaudessa on noin 13 kaksoistuntia, joten kenenkään ei tulisi odottaa osaavansa suomea sujuvasti muutaman kurssin jälkeen. Se, kuinka nopeasti oppiminen etenee, riippuu aina myös ryhmästä.
Yksi positiivinen seikka on se, että kurssilla opiskelijalla on käytettävissään joku, joka valmistelee oppikokonaisuudet ja jäsentää opiskelun. Tietysti se on mahdollista myös yksityisopettajan kanssa. Minusta on kuitenkin hyvä, jos voin keskustella ryhmässä muiden ei-natiivien kanssa. Kun huomaa sen, että muutkaan eivät heti omaksu kielioppia, uskaltaa esittää kysymyksiä. Myös suullisia harjoituksia silmällä pitäen ei ole huono asia, että ympärillä on muita opiskelijoita. Joskus uskallan ennemmin puhua vapaasti silloin, kun en ole ainoa, joka tekee puhuessaan virheitä.
Suomen opiskelu itseoppineena eli autodidaktina
Kieliä voi opetella itse kotona, mikä tosin vaatii enemmän itseorganisointia ja kuria. Täytyy etsiä itse sopivaa oppimateriaalia, jonka avulla voi opiskella hyvin. Se voi olla oppikirja, mutta myös videot, verkkomateriaalit tai mobiilisovellukset tulevat kysymykseen – nykyään mahdollisuudet ovat onneksi monipuoliset.
Minä itse työskentelin silloin tällöin itsenäisesti esimerkiksi Yksi, kaksi, kolme -kirjan kanssa jo ennen kuin ensimmäisen kansalaisopiston kurssini alkoi. Mielestäni itseopiskelu toimii hyvin sellaisten resurssien kanssa, jotka tarjoavat tehtävien ratkaisut. Eihän auta paljon, kun kirjoitan millaisia lauseita sattuu tai täytän aukkotehtäviä, jos minulla ole mahdollisuutta tarkistaa, ovatko ne oikein.
On hienoa, kun pystyy itse päättämään, mitä, milloin ja kuinka paljon opiskelee – mikäli vain jaksaa motivoida itseään ja todella tekee sitä säännöllisesti. Olen ottanut tavakseni käyttää ainakin vähän joka päivä niitä kieliä, joita opiskelen jollakin tietyllä hetkellä aktiivisesti, Sillä tavalla edistyn paremmin kuin vain osallistumalla viikoittaisiin oppitunteihin. Se ei muuten tarkoita sitä, että joka päivä pitäisi käydä läpi yksi oppikirjan kappale. Joskus yksinkertaisesti luen jonkin artikkelin, joka liittyy minua kiinnostavaan aiheeseen, tai perehdyn paremmin sellaisen laulun sanoihin, josta pidän. Loppujen lopuksi kielten oppimisen pitäisi olla hauskaa.
Kun on päässyt itsenäisen kielenkäyttäjän tasolle, jolla kirjoitetaan joskus myös monimutkaisempia tekstejä, on minusta suomen kielen tapauksessa tärkeää, että joku voi korjata ne. Saksankielisen henkilön näkökulmasta suomen outo kielioppi sisältää nimittäin kuitenkin melko paljon kompastuskiviä.
Minulle eräs opiskelun epäkohta on se, että en kykene yksin tekemään pariharjoituksia – tilanteiden kuten ravintolassa tilaaminen jne. harjoitteleminen ei oikein tunnu todelliselta, kun keneltäkään ei saa vastareaktiota, johon voisin vastata.
Yhteenvetoni
Suomea voi opetella sekä kurssilla että myös yksin. Kummassakin tapauksessa oma motivaatio ja sisukkuus ovat ratkaisevia. Loppujen lopuksi kyse on myös siitä, mitkä oppimenetelmät ovat itselle sopivimpia. Minulle itselleni molempien yhdistelmä on osoittautunut parhaaksi ratkaisuksi: opiskelua ryhmässä keskustelujen harjoittelemiseen ja muuten, aina kun se on mahdollista, opiskelua itsenäisesti.
