Notre Damen kellonsoittaja Tampereen teatterissa

You are currently viewing Notre Damen kellonsoittaja Tampereen teatterissa

Ennen korona-pandemiaa kävin musikaaleissa useita kertoja vuodessa, joten ne olivat kiinteä osa elämääni. Näytelmiin, jotka ovat tehneet minuun erityisen suuren vaikutuksen, kuuluu ”Notre Damen kellonsoittaja“. Alan Menkenin musiikin ohella erityisesti Felix Martinin suuremmoisesti Stuttgartissa esittämä arkkidiagoni Frollon rooli sai minut lähtemään kahdesti pitkälle matkalle musikaalia katsomaan.

Sattuipa sitten niin, että kyseinen musikaali vietti syyskuussa 2019 ensi-iltaansa myös Tampereen teatterissa. Koska juoni oli minulle jo entuudestaan tuttu, ajattelin sopivan hetken ensimmäiselle vierailulleni suomen kielisessä esityksessä tulleen.

Tampereen Teatteri

 

Kieltä lukuun ottamatta saksalainen ja suomalainen versio eivät juuri eronneet toisistaan. Tarina pohjautuu Disneyn piirroselokuvaan sekä Victor Hugon romaaniin, tosin näyttämöllä esitettävä versio on lastenelokuvaa huomattavasti synkempi. Teoksessa käsitellään muun muassa toisennäköisten ihmisten ja vähemmistöjen poissulkemista, eikä siinä ole onnellista loppua.

Tapahtumat hyväntahtoisen mutta ulkoisesti runnellun Quasimodon ympärillä sijoittuvat 1400-luvun lopun Pariisiin. Päivästä toiseen hän seuraa Notre Damen katedraalin kellotornistaan kaupungin vilskettä ja toivoo pääsevänsä osallistumaan siihen edes yhden päivän ajaksi. Ainoiden ystäviensä, gargoilien, innoittamana hän tarttuu mahdollisuuteensa eräänä sekasortoisena päivänä ja sekoittautuu ihmismassan joukoon. Siellä tapahtuu kohtalokas tapaaminen Esmeraldan kanssa, joka ei sekoita ainoastaan Quasimodon, vaan myös hänen kasvattajaisänsä Frollon sekä kapteeni Febuksen pään. Frollon pakkomielle ja Esmeraldan kieltäytyminen antautumasta rakastajalleen johtavat lopulta siihen, että Esmeraldaa syytetään noituudesta ja jahdataan koko kaupungissa. Kilpakumppaneiden Quasimodon ja Febuksen on liityttävä yhteen, jos he aikovat pelastaa Esmeraldan kuolemalta roviolla.

Musikaalin ensimmäinen laulu ”Olim” tarjoaa heti musiikillisen kohokohdan: Kellot soivat, sitten alkaa kuoro laulaa aluksi hiljaa muuttuen koko ajan intensiivisemmäksi, kunnes lopulta orkesteri alkaa soittaa, ja musiikki muuttuu saumattomasti kappaleeksi ”Notre Damen kellot”, jossa alustetaan varsinainen kertomus. Lempilauluni ja jokaisessa esityksessä hetki, joka saa ihoni kananlihalle, on Frollen soolo ”Helvetin liekit”.  Myös ensimmäisen näytöksen finaali on mieleeni: Koko kaupunki on liikkeelä etsien Esmeraldaa, ja näyttämön joka kulmassa tapahtuu todella paljon. Muita tärkeitä lauluja, joita kannattaa kuunnella (onneksi saksankielisestä versiosta on olemassa tallenne CD:llä), ovat Quasimodon ”Tuolla” sekä Esmeraldan ”Auta, oi, Luoja”.

Seuraavat havainnot liittyvät meidän 31.12.2019 iltapäivällä katsomaamme näytökseen.

Tampereen näytöksessä, jonka on ohjannut Georg Malvius, pääosissa olivat Petrus Kähkönen (Quasimodo), Josefin Silén (Esmeralda), Ilkka Hämäläinen (Frollo) ja Lari Halme (Febus). Kaikki esiintyjät sekä kokoonpano ylsivät kokonaisuudessaan hyvään suoritukseen.

Kuten tavallista, Suomessa kaikki oli astetta pienempää kuin kotona Saksassa. Saliin mahtui selvästi vähemmän ihmisiä kuin Stuttgartissa. Silti sekä lavastus että puvustus pystyivät vetämään vertoja sille, mitä suuremmat musikaalien tarjoajat Sakassa tarjoavat. Paikkamme kolmannessa rivissä, vasemmassa laidassa olivat maksaneet kukin 71 euroa. Sieltä pystyimme hyvin näkemään kaikki tapahtumat.

Pääsylippu musikaaliin

 

Tauon aikana oli mahdollisuus kahvin ja pullan avulla kerätä voimia toista näytöstä varten. Minua ei tietenkään ihmetyttänyt se, että suomalaiset nauttivat teatterissakin kahvia, vaikka olen Saksassa tottunut siihen, että vierailijat suovat itselleen lasillisen kuohuviiniä, ja jos on onnekas, saa siihen päälle vielä brezelin.

Myös yleisön reaktiossa oli mielestäni eroja: Kun Saksassa lauluille annetaan usein raivokkaat aplodit, joita säestävät esittäjästä riippuen myös erikseen heitä katsomaan tulleiden fanien suosionosoitukset, suomalainen yleisö antoi lyhyet ja kohteliaat aplodit, jotka loppuivat melko nopeasti.

Olisi tietysti valehdeltua, jos väittäisin ymmärtäneeni paljon suomenkielisistä vuorosanoista; joskushan se voi olla vaikeaa saksaksikin. Se lienee syy, miksi laulujen saksankieliset versiot koskettivat minua enemmän. Siitä huolimatta ensimmäinen musikaalini Suomessa oli erityinen elämys – myös siitä syystä, että sen jälkeen minulla ei ole ollut mahdollisuutta mennä teatteriin – ,ja olen päättänyt tilaisuuden tullen mennä katsomaan muitakin suomenkielisiä esityksiä.

 

 

 

Vastaa