Olin opiskellut saksaa ja siten ehtinyt tutustua myös saksalaiseen ruokakulttuuriin jo ennen kuin muutin Saksaan, joten osittain tiesin, mikä minua odottaisi. Ensimmäisten Saksassa viettämieni lomaviikkojen yhteydessä tein lisää havaintoja. Tutustuin virvoitusjuomaan, josta en ollut aikaisemmin kuullut mitään: Apfelschorle. Lisäksi huomasin sen, että Saksassa ihmiset sekoittavat mielellään vettä tai jopa kuohuviiniä erilaisiin mehuihin. Suomessa olin tottunut lähinnä siihen, että lapset sekoittavat joskus juomia keskenään ja kokeilevat, miltä ne maistuvat, mutta en ollut nähnyt aikuisten tekevän sitä.
Yleisesti väitetään, että suomalainen ja saksalainen ruokakulttuuri eivät eroa toisistaan oleellisesti. Ajatellaan, että molemmissa maissa pidetään oluesta ja makkaran grillaamisesta. Varmasti tämä olettamus pitääkin ainakin osittain paikkansa. Varsinkin lämpiminä ja valoisina kesäiltoina olut ja makkara kuuluvat kiinteästi perhe- ja ystäväpiirin ajanviettoon sekä Saksassa että Suomessa.
Kun asetuin asumaan Saksaan, uusiin ruokiin tutustuminen jatkui. Erityisesti ruokakauppojen hyllyt ja toisaalta yliopiston ruokalan tarjonta tulivat vähitellen tutuiksi. Aluksi en osannut juuri kaivata mitään ruokia vaan keskityin uusiin kulinaarisiin tuttavuuksiin. Huomasin nopeasti, että yleisesti ottaen Saksassa ruokiin laitetaan enemmän mausteita kuin Suomessa. Mielestäni tämä ero tulee erityisen hyvin esiin kastikkeissa, jotka ovat Saksassa monipuolisempia kuin Suomessa tarjottavat, usein melko yksinkertaiset kastikkeet.
Tiettyjen ruokien – varsinkaan alueellisten perinneruokien – nimet eivät aluksi sanoneet minulle mitään: Schupfnudeln, Germknödel, lollo rosso. Lisäksi oli huvittavaa nähdä nimiä kuten im Speckmantel tai Kinderpunsch, joiden suora käännös (”läskipäällystakissa”, ”lapsipunssi”) kuulostaa oudolta. Jonkinlainen sokki minulle oli kuitenkin se, kun ymmärsin, että Saksassa pääruoka voi olla makea. Suomessa samanlaisia makeita ruokia nautitaan jälkiruoaksi ja huomattavasti pienempinä annoksina. Yliopiston ruokalassa tutustuin juuri edellä mainittuun Germknödeliin, jonka kanssa tarjottiin vaniljakastiketta. Samaan ateriakokonaisuuteen kuului vielä ainakin tomaattikeittoa ja muistaakseni myös salaattia. Siinä sitä oli minulla ihmettelemistä. En oikein tiennyt, missä järjestyksessä ruokia tulisi syödä ja miten niitä tulisi syödä.
Vuosien aikana olen pannut merkille monta muutakin asiaa. Suomalaiseen ruokakulttuuriin kuuluu minusta oleellisena osana se, että jokainen ruokailija ottaa itse, mitä haluaa ja kuinka paljon haluaa. Saksassa taas toisille tarjoaminen koetaan kohteliaana. Minulla on tähän liittyen useita esimerkkejä. Kakku on valmiiksi paloiteltu, kun se laitetaan tarjolle. Salaatti on kastiketta myöten ”valmiiksi sekaisin”. Asian huomaa viimeistään silloin, kun tutkii ruokapöytää: Suomalaisesta ruokapöydästä löytyy usein pullo salaatinkastiketta, jota jokainen voi mielensä mukaan kaataa salaatin sekaan tai jättää kaatamatta. Mahdollisesti myös kaikki muut salaatin ainekset laitetaan tarjolle erikseen, jolloin jokainen voi tavallaan koota oman salaatin. Saksassa taas salaatin ainekset sekä kastike sekoitetaan valmiiksi ennen tarjoilua.
Kokonaan toinen asia on sitten se, mitä jollain tietyllä ruoalla ymmärretään ja millä tavalla sitä syödään. Kakuissa pysyäksemme voin vielä mainita, että Suomessa ihmiset ovat tottuneet syömään kermalla kuorrutettuja kakkuja lusikalla, kun taas Saksassa kakut ovat yleensä ”kuivempia” tai liivatteen avulla valmistettuja ja niitä syödään leivoshaarukalla.
Mielenkiintoinen asia on myös se, että Saksassa kahvi- ja teeaika kakkuineen ja muine leivonnaisineen rajoittuu myöhäisen iltapäivän tunteihin. Erityisen hyvin tämän asian huomaa juhlien yhteydessä, jotka yleensä alkavat iltapäivällä. Ensimmäiseksi on kahvin ja kakun aika, kun taas lämmin ruoka voidaan tarjota myöhemmin illalla. Suomessa vallitsee eräänlainen kirjoittamaton, kultainen sääntö: ensin suolaista ja sitten vasta makeaa. On siis aivan samantekevää, mihin aikaan juhlat alkavat; Suomessa vieraille tarjotaan ensin lämmintä ruokaa, ja makea jälkiruoka sekä kahvi seuraavat pari tuntia myöhemmin. Melko yleinen on myös sellainen käytäntö, että suurin osa vieraista poistuu juhlista heti kahvin juotuaan.
Havainnoistani ja kokemuksistani liittyen ihmisten käyttäytymiseen eri tilanteissa kerron mielelläni seuraavissa blogikirjoituksissa.
