Seisoimme Kokemäen rautatieasemalla eräänä elokuisena aamuna odottamassa junaa, joka oli vähän myöhässä. Vilkaisimme kelloa huolestuneina, sillä meidän oli tarkoitus vaihtaa junaa ensin Tampereella ja sitten vielä Pieksämäellä. Määränpäämme oli Itä-Suomessa sijaitseva Pohjois-Karjalan maakunnan keskuskaupunki Joensuu. Neljän päivän ajaksi Länsi-Suomen minulle tutut maisemat vaihtuivat retkeilyyn itäisessä Suomessa.
Matkakohde oli valikoitunut useasta eri syystä: Kumpikaan meistä ei ollut vielä koskaan käynyt Joensuussa tai sen lähistöllä, joten olimme vakuuttuneita siitä, että siellä riittäisi paljon koettavaa ja nähtävää. Lisäksi sukujuureni ovat Karjalassa, joten tuntui hienolta päästä pitkästä aikaa käymään paikoissa, joissa ihmiset ”käyttäytyvät” samalla tavalla kuin osa sukulaisistani eli muun muassa puhuvat itämurteita ja valmistavat karjalanpiirakoita. Lisäksi minun teki mieli käydä Kolin kansallispuistossa, koska sieltä avautuva niin sanottu kansallismaisema on monien matkailuesitteiden, internetsivustojen ja suomen kielen oppikirjojen keskeisenä aiheena. Joensuusta on hyvät liikenneyhteydet reilun 60 kilometrin etäisyydellä sijaitsevalle Kolille, joten oli luontevaa yhdistää nämä kaksi matkakohdetta. Koli on monien turistien suosima käyntikohde, joten minulle Suomessa kasvaneena ja suomen kielen opettajana oli tärkeää päästä itsekin käymään kansallispuistossa.
Joensuun nähtävyyksiä katsomassa
Sää oli kaikkina neljänä päivänä viileähkö, mutta aurinko sentään näyttäytyi säännöllisesti. Junamatka halki Suomen sujui loppujen lopuksi ongelmitta, eli ehdimme vaihtaa junaa ja saavuimme perille Joensuuhun suunnitelman mukaan iltapäivällä. Rautatieasemalta matkamme jatkui hotellille, jossa ilmainen kahvi ja tee odottivat meitä. Myös vastaanotosta saamamme kaksi tikkaria kelpasivat minulle, vaikka yleensä en sellaisia syö.
Suuntasimme hotellilta ensin kaupungin keskustaan, jossa saimme todeta kaupungintalon edessä sijaitsevan Vapaudenpuiston muuttuneen suureksi työmaaksi. Torialueella työkoneet eivät kuitenkaan häirinneet meitä, joten kiersimme sen ja jatkoimme sitten matkaamme kävellen kaupunkia ympäröivän Saimaa-järveen kuuluvan Pyhäselän rannalle. Kaupunki teki meihin molempiin heti suuren vaikutuksen. Sen läpi virtaa myös Pielisjoki, joten keskusta on lähes kokonaan veden ympäröimä. Minua miellytti kauniiden maisemien lisäksi se, että kaupunki on tarpeeksi iso, jotta sieltä löytyy kaikki tarvittava, ja siellä on elämää, mutta toisaalta myös niin pieni, että luonnon rauha on kävelymatkan päässä.
Kahden kokonaisen ja kahden puolikkaan päivän aikana ehdimme tutustua Kolin kansallispuiston lisäksi Joensuun keskustaan ja sen lähellä oleviin kohteisiin: Ilosaari, evankelisluterilainen kirkko, ortodoksinen kirkko, ravirata, Itä-Suomen yliopiston kampus, Linnunlahden loma-alue, Ruusupuisto sekä Kuhasaaren luostarin muistomerkki vain muutamia mainitakseni. Minulle jopa vähän tunteikas oli vierailu Pohjois-Karjalan museossa, jonka esineet ja näyttelyt toivat mieleeni lapsuuteni ja nuoruuteni sekä poismenneet sukulaiseni.
Paikallisia ruokia
Neljän päivän aikana tutustutin Miriamin myös paikallisiin ja ylipäänsä suomalaisiin ruokiin. Karjalanpiirakat ja puuro, jota tietysti nautimme myös hotellin aamiaisella, olivat hänelle jo ennestään tuttuja, mutta nyt hän sai ensimmäisen kerran ihmeteltäväkseen viiliä eli jogurttia vähän paksumpaa maitotuotetta, jota voi kivasti venyttää lusikalla. Samana viikonloppuna Pielisjoen rantakadulla järjestetyiltä kansainvälisiltä markkinoilta, jotka välittömästi toivat Miriamin mieleen hänelle tutun Cranger Kirmes -tapahtuman kotikaupungistaan Wanne-Eickelissa, tarttui mukaamme lakritsia. Sain myös tilaisuuden maistaa paistettuja muikkuja. Retken todellinen kulinaarinen kohokohta oli kuitenkin lörtsy; uppopaistettu, riisillä ja jauhelihalla tai omenalla täytetty calzonea muistuttava piirakka, joita olin hankkinut marketista meille evääksi Kolin-matkaa silmällä pitäen. Loppujen lopuksi söimme lörtsymme vasta illalla hotellissa, eikä Miriam vaikuttanut kovin vakuuttuneelta. Kuka olisi tuolloin osannut arvata, että muutamaa kuukautta myöhemmin valmistaisimme lörtsyjä itse omassa keittiössämme?
Päivä Kolin kansallispuistossa
Kolille aioimme ensin matkustaa vuokra-autolla, mutta koska kummallakaan meistä ei ollut luottokorttia mukana, autonvuokraus ei onnistunut. Niinpä päädyimme varaamaan taksin, joka kuljetti erityisesti turisteja Kolin ja Joensuun keskustan välillä kahdesti päivässä. Taksi nouti matkustajat rautatieasemalta ja vei meidät pääosin Lieksan kaupungin alueella sijaitsevaan kansallispuistoon, korkean mäen huipulle.
Kyseisen kivisen mäen eli vaaran, joka kohoaa parhaimmillaan 347 metrin korkeuteen merenpinnasta, huipulta avautuivat upeat maisemat itään ja koilliseen päin. Järvi Pielinen sekä loputtomat havumetsät korkeilta kallioilta katsoen olivat upea näky. Kolin tunnetuilla näköalapaikoilla kävi kova vilske, mutta onneksi teimme järkevän päätöksen ja lähdimme vaeltamaan muutamia kilometrejä etelään hyvin merkittyjä mutta melko vaikeakulkuisia reittejä seuraten. Meitä vastaan tuli (yllätys, yllätys!) saksalainen turistiryhmä, mutta yleisesti ottaen saimme ihailla maisemia ja nauttia luonnon rauhasta ilman että muut turistit olisivat häirinneet meitä. Jälleen kerran huomasimme, kuinka laiskoja suurin osa matkailijoista on. Kun aivan parkkipaikan vieressä ihmisiä on tungokseen asti, pääsee heistä nopeasti eroon kävelemällä pari sataa metriä kauemmaksi.
Suomen mittakaavassa Kolin kansallispuisto on melko pieni, eikä siellä yleensä liikuta suolla pitkospuita pitkin lintuja bongaten. Suurin osa vierailijoista käy luultavasti vain katsomassa kuuluisaa kansallismaisemaa Ukko-Kolin korkealla kalliolla ja jatkaa sen jälkeen välittömästi matkaansa. Syvemmällä metsässä tapaa liikunnan harrastajia sekä luonnosta kiinnostuneita ihmisiä. Ikuistimme vierailumme ottamalla lukuisia valokuvia ja kuvaamalla maisemaa videolle eri paikoista. Muistelen tyytyväisenä retkeämme Kolille sekä Joensuuhun ja olen valmis palaamaan sinne joskus tulevaisuudessa.
